torstai 23. marraskuuta 2017

Olla-projekti

Päätin vaihtaa aikuistenkirjaprojektin Saippuakuplista Olla-kokoelmaan. Se tuntuu nyt vain oikealta.

Ainoa suuri muutos kokoelmaan on, että käsikirjoitus on nyt kokonainen romaani, eikä sisällä muutamia pienoisromaaneja. Yhdistän ideoita toisiinsa, ja kudon niitä yhteen. Nyt se on vain Olla.

Kirjoitan silti eri näkökulmahahmot erillään toisistaan, ja yhdistän luvut valmistuttua viimeistellympään muotoon. Tämä helpottaa työtä, sillä minulla ei ole paljoakaan suunnitelmia. Käsikirjoitus on hahmovetoisempi ja tunteita käsittelevä, joten yksityiskohtaista juonisuunnitelmaa ei tarvita.

Saatan silti tuherrella jotain suunnitelmiin.

Olla on nyt pääprojektini. Koska sen parissa vierähtää aikaa, ajattelin Hyrysysyn sijasta tehdä sivutoimisesti jotain muuta, pienempää projektia. Ehkä sittenkin kirjoitan Sydäriä silloin tällöin.

Olla-projektia on nyt takana noin ensimmäiset viisi liuskaa. Aloitin näkökulmahahmolla, jolla en ajatellut aloittavani. Lopullisen version kuitenkin aloitan toisen hahmon silmistä, varmaankin.

Tavoitelukumäärä olisi kolmekymmentä. Noin kymmenen kummallekin näkökulmahahmolle. Saa nähdä karsinko tuosta lukumäärästä ainakin joidenkin hahmojen osalta. Mikä ikinä tuntuukin sitten oikealta määrältä kyseisen hahmon kohdalla.

Olla on henkilökohtaisesti läheisin projekti minulle, jota olen kirjoittanut, niin teemoiltaan kuin muiltakin ajatuksiltaan. Jännitän jo nyt saatteen kirjoittamista, vaikka siihen vaiheeseen kestääkin vielä.

On ihanaa kirjoittaa taas kunnolla pitkään aikaan. Etenen omalla tahdillani. Tällä projektilla ei ole kiirettä. Joskus pitää vähän hidastaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti