tiistai 20. syyskuuta 2016

Kaspiantiikeri

Harmit tuntuvat kasaantuvan päälle juuri tällä hetkellä, kaikki on epävarmaa ja flunssakin vielä iskenyt kaiken lisäksi. Näiden takia en ole saanut kirjoitettua paljoakaan.

Päätin laittaa Haaveiden maailman sivuun. Suunnittelen sen sitten, kun aika on oikea.

My Steps! on vieläkin samassa tilassa kuin viime päivityksen jälkeenkin. Vaikea keskittyä ongelmien takia.

Yöllä aloin kirjoittaa uutta kässäriä. Tiedän alun ja lopun, sekä sieltä täältä sekalaisia kohtia. En yleensä kirjoita ennen suunnitelmia, mutta nyt on saatava jotain aikaiseksi. Sain kirjoitettua aloituskohtauksen tarinalle Kaspiantiikeri. 9E:n maailmaan sijoittuvaa scifiä ajalta ennen 9E:ä.

Olen kuitenkin epävarma. Pitäisikö minun kuitenkin tehdä tästä kässäristä aikuisemmille sopiva, vaikka hahmot ovatkin vasta täysi-iän kynnyksellä? Tarinan monet osat menisivät ehkä Suomessa paremmin läpi kustannuskynnyksestä yleisen kaunokirjallisuuden puolella. Mutta vaikka hahmot ovatkin aikuisia, ovat he silti nuoria. Siis osa heistä ainakin.

Pulma.

Maailmalla tällainen nuorten aikuisten scifi menisi kyllä läpi, mutta joskus tuntuu, että Suomessa pitää hillitä itseään, jotta saisi jotain kustannetuksi. Erityisesti kun tarinan kotimaiset kytkökset ovat todella löyhät. Suomalaiset pitävät tarinoista, joissa miljöönä on Suomi ja hahmot samaa tekoa, kuulemma.

Spefissäkin.

1 kommentti: