maanantai 4. huhtikuuta 2016

Pirulainen

Päätin vaihtaa näin alussa jo projektin Mafiaan. 9E ei vaan toimi vieläkään, ja tällä kertaa ongelma ei sijaitse tarinassa, vaan proosassa. Se on liian yksinkertaista, persoonatonta. Siinä ei ole mitään vivahteita minusta, sen olisi voinut kirjoittaa kuka tahansa muu.

Tiedän että editointi voisi korjata kaiken, mutta tällä hetkellä haluan keskittyä projektiin, joka voisi toimiakin. Luulisin, että 9E vielä onnistuu, mutta vasta tulevaisuudessa. Pitäisi vaikka kirjoittaa novelleja sen maailmasta tai jotain, jotta tyyli tulisi esille, kokeilla erilaisia tekniikoita. Käsis tarvitsee tyyliä nyt, kun tarina on saatu toimimaan.

Kirjoitan Nanossa Mafiaa 10 000 sanaa. Todellinen tavoite on saada kokoon toinen tarinakaari. Pitäisi vain saada sen ensimmäisenkin kaksi viimeistä kohtausta kirjoitettua.

9E on toiminnallisempi tarina kuin projektini yleensä. Aluksi luulin, että se voisi olla ongelman lähde, mutta en usko siihen. Luonnollinen tyylini koko käsikseen vain on jostain syystä hyvin yksinkertainen. Ja se häiritsee.

Tyylini ylipäätänsä on minimalistinen. Mutta persoonaton se ei ainakaan mielestäni ole, ja pystyn kirjoittamaan erilaisilla tyyleillä, jos käsikirjoitus sitä vaatii.

2 kommenttia:

  1. Kannattaa mennä sillä projektilla joka tuntuu hyvältä. Uskon että kieli lähtee muotoutumaan hitaasti, esimerkiksi omassa käsiksessä vasta useamman kierroksen jälkeen. Olin kirjoittanut jo yli 50% ennen kuin löysin oikean rytmin proosaan, joka tavoitti tarinan hengen. Sitä ennen vaan piti puurtaa tarinaa paperille.

    10 000 on iso tavoite! Ei sellaista normaalisti kai kuukaudessa kirjoita, ellei ole jo harjaantunut tai flow:ssa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kyllä Mafia nyt näyttää olevan se projekti, johon haluan Nanon aikana keskittyä täysillä. Valitsin 10 000 sanaa, koska oloni on ollut aika heikko viime päivinä.

      Poista