lauantai 9. huhtikuuta 2016

Minähän en tottele!

Näin sanoo tällä hetkellä Nanon sanalaskuri... Asiaan!

Nano ei ole mennyt ihan putkeen tälläkään kertaa. Olen ollut heikohkossa kunnosssa koko viikon. On sanomattakin selvää, että nukuttuasi suurimman osan päivästä, sanasaldo tulee olemaan pieni, jos edes sitäkään.

Tänään tosiaan olen kirjoittanut. Vain noin 700 sanaa, mutta jotain kuitenkin. Nyt siis kasassa on 2000/10 000. Kyllä tämä onnistuu, mutta haaveiluni, että ehkä sittenkin saisin kirjoitettua 20 000 sanaa vähintään ei todennäköisesti tule toteutumaan tällä kunnolla. Pääasiassa että projekti edistyy edes siihen 20 000 sanan rajapyykkiin.

Ostin keskiviikkoisen syntymäpäivän johdosta itselleni lahjaksi muutaman kirjan ja pelin. Niistä riittää puuhaa joksikin aikaa. Kirjoittaminen tuppaa vaan olemaan minulle sen verran tärkeää, että laiminlyön helposti huvit. Hyvä ajatuksena, mutta todellisuudessa haitallista kunnon vuoksi. Enkä koko ajan voi vaan nukkuakaan, jos haluan julkaista.

Toivon totisesti, että tällä kertaa nappaisi, vaikkka kustantajille lähettämiseen meneekin vielä aikaa muutama kuukausi (raaka arvio).

Pääni pyörii erilaisten ideoiden ympärillä. Olen aika varma, mikä seuraava projektini tulee olemaan. Aloitanko sen Mafian ohella? Sitä en tiedä. Yritän saada ensimmäisen version valmiiksi kesän alkuun mennessä (tai sen aikana). Nanon jälkeen jatkan kyseisen projektin suunnittelemista.

Mielessä on myös käynyt se Jänö. Ongelma isoja kustantamoja harkitessa on juuri sen pituus. Mieleeni tuli muuttaa tarinaa sen verran, että se mahdollistaisi pidemmän tarinakaaren. En kuitenkaan tiedä haluanko ryhtyä urakkaan. Ehkä keskityn vain Mafiaan parin kuukauden ajan.

Ei hullumpi idea. Yksi valmis ensimmäinen versio on parempi kuin kaksi, kolme keskeneräistä. Ainakin tässä vaiheessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti