keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Nanomuutos

Koska minulla olisi vain parisen päivää aikaa suunnitella My Steps!:n lukusuunnitelma, aionkin kirjoittaa puolet 9E:ä Nanossa.

9E on suunniteltu luvuttain puoleenväliin saakka. Tavoitteenani on vähintään 20 000 sanaa tai ensimmäinen puoli tarinasta, joka vastaa kahtatoista lukua. En tosin voi tietää kuinka paljon sanoja se sisältää, joten siksi tuo 20 000:n sanan vähittäismäärä.

Jos tarinaa ei ole tarpeeksi tuohon määrään verrattuna (luulen että saattaa mennä ylikin helposti), käy koko ensimmäinen puolisko siis minulle.

On parempi kirjoittaa tarinaa, jota on jo valmiiksi suunnitellut, ettei tarvitse ahertaa parina edeltävänä päivänä suunnitelmien kanssa, taikka pysähtyä rustailemaan kesken Nanon.

Eilen kirjoitin lisää Mafiaa kerta vielä pystyn. Tänään pitäisi viimein saada neljäs luku loppuun saakka. Sitten onkin enää viides luku ja ensimmäinen tarinakaari on paketissa. Kirjoitan Mafiaa vanhaan tapaan, eli en suunnittele lukuja etukäteen kauheasti, vaan menen pääni kohtausjärjestyksen mukaan. Vaikeampaa minulle, mutta on toiminut suhtkoht hyvin tähän asti. Sanoja noin 9000, eli pian eka kymppitonni oikeasti kasassa tästäkin urakasta.

On uskomatonta ajatella, että Nanon jälkeen käsissäni olisi puolet 9E:ä. Se pirulainen on tapellut vastaan jo niin kauan. Nyt on viimein aika pistää se kuriin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti