tiistai 29. maaliskuuta 2016

Missä mennään ja lähenevä Nano

On taas Camp Nanon aika. Olen päättänyt osallistua Nanoon (molemmat Nanot lasketaan) pienoisromaanilla (koska en viitsi hylätä kaikkea vapaa-ajan tekemisiäni kokopitkän vuoksi). Aion nyt viedä loppuun viime Nanossa aloittamani My Steps!:n. Nano meni viimeksi vähän monkään, sain vain 1800 sanaa ennen kuin lopetin leikin kesken. Tavoitteeni on nyt noin 30 000 sanaa tai vaihtoehtoisesti tarinan loppuun saaminen.

Tilannepäivityksiä eri projekteista:

Mafia on tauolla Nanon ajan. Käsis ei ole edistynyt paljoakaan viime aikoina. Saatan kirjoittaa sitä vielä ennen Nanoa, mutta vasta sen jälkeen kaikin voimin.

9E on ollut tauolla identiteettiongelmien vuoksi jo pienen ikuisuuden. Ajattelin jopa tehdä siitä aikuisten avaruusoopperaa. Päätin kuitenkin pysyä viimeksi kirjoittamassani. Eli nuoriin päin mennään (huhhuh!). Projekti jatkuu varmaankin sivuprojektina Mafian ohella.

Jänöä en jaksanut lopulta enää päivittää kokopitkäksi. Siitä tulisi muutenkin varmuudella sarja ja en juuri nyt edes haluasi ajatella sarjan kirjoittamista (huom. ensiksi se sopimus, kiitos!). Haluan mahdollisen urani aluksi irrotella monilla erilaisilla käsikirjoituksilla.

WSOY:n nuortenromaanikilpailu vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja minulla olisi jopa joten kuten aiheeseen sopiva ideakin, jota olen suunnitellut jo hieman. Tarvitsisi vain ostaa se tulostin. Siitä olisi hyötyä ihan yleisestikin... Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kun tuo deadline tulee ajankohtaisemmaksi.


2 kommenttia:

  1. Sullahan on monta projektia menossa. Onnea camp nanon kanssa, sekä tietty kilpailuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaikka tuo kilpailuun osallistuminen onkin vielä hieman epävarmaa :) Juu, mulla täytyy olla useampi projekti kesken. Tästä saisi oman postauksensakin.

      Poista