torstai 23. elokuuta 2018

Projektien siivousta ja loppukesän hylsy

Olen päättänyt tehdä pienen siivouksen, oikeastaan uuden tärkeysjärjestyksen, projekteilleni. Olen ollut taas kirjoittamatta sen kummempia. On taas aika työskennellä.

Ensiksi, Steps menee levolle siksi aikaa, kunnes saan täyden varmuuden, minkälaisen loppupuoliskon haluan tarinalle. Se on tärkeysjärjestyksessä alimmalla sijalla, koska en pidä tällä kertaa kiirettä. En halua hutaista editointia, kerta näen noissa kohdissa ongelmia. Otan kässärin takaisin työstöön heti, kun olen saanut mietittyä ja suunniteltua tarpeeksi.

Pääsääntöisenä projektina menee nyt Alien, niin kuin pitääkin. Suunnittelen olemattoman keskiosan tarinalle ja jatkan ensimmäisen "osan" loppupäästä. Sen jälkeen kirjoitan 2,5:n loppuun, kuten aikaisemmin ajattelinkin.

En sittenkään kirjoita Saippuakuplia juuri nyt. En muuten vaan, enkä todellakaan kilpailuun. Suunnitelmat ovat edenneet hitaasti ja en halua tässäkään asiassa hutaista käsikirjoitusta kasaan. Olen ajatellutkin tarttua itseäni niskasta kiinni ja suunnitella ja kirjoittaa Olla loppuun. Lähetän sen kilpailuun, jos ehdin. Muuten en.

Olla ei tosin ole kovinkaan viihteellinen, vaikka onkin genrekirjallisuutta. Mutta muuten sopisi kriteereihin loistavasti. Saa nähdä onnistunko, vai lähetänkö suoraan kustantamoihin.

Vielä lopuksi, Lotto sai tältä rundilta viimeisen hylsynsä. Pienessä oheiskommentissa mainittiin, että idea oli uusi ja juoni jännittävä. Se ei kuitenkaan löytänyt paikkaansa kyseisen kustantamon kustannusohjelmasta.

On mielenkiintoista, että aikaisempaa kustantamokommentia lukuunottamatta, erityisesti juoni on noussut kehujen aiheeksi. Luulin kirjoittaneeni hahmovetoisen tarinan, mutta kaikki viittaakin muuhun. Tässäkin asiassa esilukijat olisivat varmanakin auttaneet näkemään esim. maailmanrakentamisen ongelmakohdat jne.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti