lauantai 23. joulukuuta 2017

P-p-projekteja!

Kirjoittamiseni on ollut hieman hidasta viime aikoina. Nyt olen kirjoittanut erästä novellia pidemmälle. En ole vielä täysin varma julkaisenko sen blogissa, vai pistänkö sen vain pöytälaatikkoon, tai ehkä kokoelmaan, jota olisi vaikea saada varmaan julki.

Ideoita kyllä olisi.

Otin Ne sanat takaisin työstöön sivuprojektiksi. Kirjoitan fragmentteja tai kohtauksia tiedostoon tai vihkoon silloin tällöin. Valmistumisella ei ole juuri nyt väliä.

Tavoitteeni ensi vuodelle voisi olla ainakin kaksi valmistunutta nuorten aikuisten käsikirjoitusta (Steps ja Älä pysähdy) ja ehkä Sanat siihen päälle. Ja pari novellia.

Kaikki ovat nuorille, mutta jokaisesta novellista en ole varma.

Olin odottanut jouluhylsyjä kustantamolta, mutta ei niitä tullutkaan. En silti jaksa kauheasti toivoa. Eräällä kustantamolla on kestänyt luvattua pidempään vastaamisessa. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu. Kai kustantamokohtaista.

Minulle kävi ikävästi juuri ennen joulua. Toivottavasti kaikki alkaisi mennä parempaan päin.

Toivottavasti joulunne sujuu hyvin. Ensi viikolla pitää sitten minunkin kiriä kässärissäni.

Paljon tekemistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti