torstai 15. lokakuuta 2015

Projekti 9E ja Juonija

 Olisi varmaankin helpompi esitellä lyhyesti itseni, projektini ja blogini. Kuitenkaan Juonijassa ei ole vielä mitään mielenkiintoista, toisin kuin käsikirjoituksessani. Ja valehtelisin väittäessäni olevani hypermielenkiintoinen. Veikkaisin olevani tasolla kymmenen, kun tasoja on yhteensä loputtomasti.

Eli matkaa vielä on.

Olen saanut kirjoittajanurallani aikaiseksi kaksi käsikirjoitusta, joista ensimmäinen tuli hylsyinä takaisin. Syystäkin. Tuore numero kakkonen odottaa nyt tuomiotaan viimeisen luolaston uumenissa. Vai oliko se ensimmäisen?

Nykyinen projektini kulkee hyvin symbolisella työnimellä 9E. 9E! Kyseessä on nuorille aikuisille suunnattu scifiromaani. Tarkoituksena olisi saada tarina pysymään yhdessä kirjassa, vaikka se olisikin kiva puolittaa. Blogin tarkoituksena on olla eräänlainen kirjoituspäiväkirja käsikirjoituksen vaiheista. Ehkä (varmana!) pujotan tänne muutakin tavaraa ajan kuluessa.

Sanoja on nyt noin 1100 ja ensimmäinen luku menossa. Seuraavaksi kerron tarkemmin projektista itsestään ja mihin asti olen päässyt.

Hyvää kirjoittamista! (ja lukemista ja iltaa ja unohtamatta iltanokosia!)



1 kommentti: