keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Loton ensimmäinen hylsy

Ensimmäinen hylsy saapui tänään. Tavallista sorttia, kustantamolta, joka on aina vastannut ensimmäiseksi.

Kaksi tai oikeastaan kolme mahdollisuutta vielä.

Kesti vähän yli kuukauden.

Normihylsy tietenkin harmittaa, mutta olen saanut näiden vuosien aikana niin monta hylsyä, että se ei vaikuta oikeastaan mihinkään.

Lotto on mielestäni myyvin ja valtavirtaisin kässäri, jonka olen tehnyt. Oikeastaan kumpikaan tällä hetkellä työstämäni käsikirjoitus ei vastaa ihan Loton mahdollisia mahdollisuuksia.

Ne Sanat on vielä valtavirtaisempi kuin Lotto. Sekään ei kyllä takaa mitään.

Olen toki yrittänyt kolmella pienoisromaanilla, joilla voi melkein heittää kustannussopimukselle hyvästit. Yritän keskittyä romaaneihin tästä lähtien.

Lotto on toinen kirjoittamani romaani. Paljon tuhlattua työtä pienoisromaanien parissa. Ei oikeastaan, mutta siltä se tuntuu.

Pitäisi mennä kirjoittamaan lisää Stepsia. Tänään olen ollut väsynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti