lauantai 21. lokakuuta 2017

Viimeinen rutistus sataan liuskaan

Ensi viikolla alkaa viimeinen kiri siihen kirottuun sadannen liuskan rajaan, Stepsin uusioversion ensimmäisen osion loppuun.

Flunssa vei voimat, ja saankin vasta nyt energiaa kirjoittamiseen.

Tuon sadannen liuskan jälkeen olen valmis Sanojen kirjoittamiseen ensi kuun aikana.

Enää siis yksi luku Stepsia, sitten alkuperäisen tekstin kopioimista sen verran kuin pystyn, pienellä ripauksella uutta. Sitten se on siinä. Sen jälkeen pitää suunnitella uutta vanhojen suunnitelmien pohjalta.

Toivottavasti pärjään ensi kuussa. Pitäisi saada Ne Sanat mahdollisimman valmiiksi sen aikana. En ole vieläkään varma tuleeko tästä lyhyt romaani, vai pidempi pienoisromaani. Aika näyttää.


perjantai 13. lokakuuta 2017

Transsukupuolisuudesta osa 2 - Eli minkälaista on elää systeemin varjopuolella

Kuten jo aikaisemmin kerroin, translaki nykyisellään on lähes hyödytyn, koska sitä ei usein noudateta. Kokemani ei ole mitenkään epätavallista Suomessa. Translain uudistus tarvitaan ja mieluusti niin ripeästi kuin suinkaan inhimillisesti mahdollista. En pidätä kuitenkaan hengitystäni.

Itse olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että minua on kohdeltu suurimmaksi osaksi sukupuolen osalta hyvin. Esimerkiksi vanhempani eivät ehkä täysin ymmärrä tilaani tai ahdinkoani, mutta eivät hylkää, ja yrittävät tukea edes vähän. Se on enemmän kuin monilla.

Olen oikeastaan vain kerran kuullut loukkaavan nimityksen itsestäni. Kerran julkisessa vessassa sukupuoltani ihmeteltiin, ja minua kutsuttiin SheHe-nimityksellä, naureskellen.

Se oli ikävää, mutta vähäistä verrattuna monien muiden kokemuksiin. Jostain syystä toisten ihmisten kunnioittaminen on joillekin todella vaikeaa.

Mutta koska en ole vielä hormoneilla, tuon kaltaisia tilanteita pitää kestää. Ja ehkä sen jälkeenkin.

Ei kaikki käyntini julkisissa vessoissa kuitenkaan aina johda pahaan mieleen. Jokainen ihmettelevä mies vessassa, tai naiset, jotka seuraavat minua miesten vessaan, ne tuovat hetkellisen onnen tunteen. Vaikka ovatkin aina hieman hankalia tilanteita kaikille osapuolille.

Minut ollaan esimerkiksi päästetty kaupan kassajonossa edelle ja käytetty pronominia she.

Nuo tapahtumat ovat ilahduttavia, kunhan muistaa pitää turpansa kiinni. On pienempi paha vaikuttaa töykeältä, kuin saada huuteluita niskaansa, taikka kohdata jopa väkivaltaa.

Olen onnellisessa asemassa myös siinä, että jotkut saattavat pitää minua naisena ulkonäköni takia, vaikka en ole edes koko prosessissa vielä. Kaikki tosin eivät. Julkisesti yritän pitää aina suuni supussa, vaikka kaupan kassajonossa, jotta edes se pieni illuusio normaalista elämästä ei särkyisi. En myöskään tykkää, että minua kutsutaan nimeltä julkisesti. Saan aina kummaksuvia katseita ihmisiltä.

Olen välillä kovin uupunut koko lähetteen hausta. Mahdollisesti raskas tutkimusjakso tuntuu paratiisilta tähän limboon verrattuna.

Aina kun toivo pilkistää edes jostain, se tuhotaan kerta toisensa jälkeen. Näin ei pitäisi käydä systeemissä. Jos jaksan vielä vähän, niin ehkä voin vihdoin elää. Ehkä. Elämäni ja tulevaisuuteni on tällä hetkellä transpolin ulkopuolisten lääkäreiden käsissä.

Translain pitäisi turvata oikeuteni ja mahdollisuuteni normaaliin elämään. Mutta tähän mennessä se on melkein tuhonnut sen. Jo ainakin viiden vuoden ajan.

Tärkeää olisikin, että translain muuttamisen eteen tehtäisiin töitä. Valitettavasti pelkkä keskustelu ja valittelu ei sitä taianomaisesti muuta.














torstai 12. lokakuuta 2017

Kidutusta, seksuaalista väkivaltaa, tappamista - Puhutaan siis vieläkin transsukupuolisuudesta!

Heti ensimmäiseksi, anteeksi että päivitys käsittelee jotakin muuta aihetta kuin kirjoittamista. Tätä voisi pitää jatkona niille elämä-postauksille.

Katsoin pari päivää myöhässä A-studion lyhyehkön keskustelun transvanhemmuudesta, ja seurasin mielenkiinnosta siitä kehkeytynyttä somekeskustelua. En ota kantaa oikeastaan tuohon aiheeseen, vaan aihealueeseen ylipäätänsä. Eli transsukupuolisuuteen liittyviä elämäfaktoja.

Jos joku ei sitä noista aikaisemmista postauksista ole tajunnut (todella todennäköistä), olen transsukupuolinen. Elän tällä hetkellä hampaita narskuttaen väärän sukupuolen elämää.

Miksi?

Koska translailla voi suoraan sanoen pyyhkiä persettä. Anteeksi muihin päivityksiin sopimaton kielenkäyttö.

Olen ollut lähetelimbossa jo vuosien ajan. Lakiin kuuluu, että lääkäri, jolta lähetettä haet kirjoittaa lähetteen transpolille. Monilta voi kuulla, että tämä ei onnistu, ainakaan pohjoisemmassa. Ei onnistu kunnolla täällä Turun päässäkään.

Voikin kysyä, mihin tarvitaan koko lakia, jos sitä ei tarvitse noudattaa?

Kovin kokemus oli se, kun viimein sain lähetteen, ja transpoli vaati, että haen uudestaan polille sairauteni takia psykiatrian kautta.

Ok. Harmillinen takapakki. Erityisesti, kun psykiatrian puoli haluaa aina tehdä sinulle, transsukupuolinen, kaikenlaisia tutkimuksia, että saisit lähetteen sitä kautta. Huomautan, että nämä tutkimukset ovat lain vastaisia. Niihin ei kuulu suostua, mutta tilanteessani en voi muutakaan.

Minulle on myös psykiatrian taholta valehdeltu päin naamaa lähetteen hausta, eli siitä, miksi he eivät voi tehdä sitä.

Yksikään heidän väite ei muuten ole totta. En olisi muuten saanut terveyskeskuksesta ensimmäistä lähetettäni.

Minut pistettiin siis lain ulkopuolelle, ja voin vain toivoa, että jokin äärimmäisen epätoivoisista kamppailuistani kääntyisi vielä parhaimpaan päin.

Lopetan tältä erää tähän. Saatan tehdä uuden päivityksen asian tiimoilta myöhemmin. Tästä näköjään tuli avautumisen sijasta pieni faktapankki aiheesta, minkälaista on elää vähemmistönä, erilaisena Suomessa.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Loton ensimmäinen hylsy

Ensimmäinen hylsy saapui tänään. Tavallista sorttia, kustantamolta, joka on aina vastannut ensimmäiseksi.

Kaksi tai oikeastaan kolme mahdollisuutta vielä.

Kesti vähän yli kuukauden.

Normihylsy tietenkin harmittaa, mutta olen saanut näiden vuosien aikana niin monta hylsyä, että se ei vaikuta oikeastaan mihinkään.

Lotto on mielestäni myyvin ja valtavirtaisin kässäri, jonka olen tehnyt. Oikeastaan kumpikaan tällä hetkellä työstämäni käsikirjoitus ei vastaa ihan Loton mahdollisia mahdollisuuksia.

Ne Sanat on vielä valtavirtaisempi kuin Lotto. Sekään ei kyllä takaa mitään.

Olen toki yrittänyt kolmella pienoisromaanilla, joilla voi melkein heittää kustannussopimukselle hyvästit. Yritän keskittyä romaaneihin tästä lähtien.

Lotto on toinen kirjoittamani romaani. Paljon tuhlattua työtä pienoisromaanien parissa. Ei oikeastaan, mutta siltä se tuntuu.

Pitäisi mennä kirjoittamaan lisää Stepsia. Tänään olen ollut väsynyt.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Hyvä vai kerrassaan loistava kohtaus?

Tänään oli hyvä kirjoittamispäivä. Sain tehtyä Stepsiin mielestäni todella hyvän, noin kolmen liuskan mittaisen kohtauksen, ja muuta.

Tällä viikolla yritän ahkeroida, vaikka flunssa yrittääkin estää suunnitelmat.

Ne Sanat -kässärin esiraakatekstin tuotto on kanssa sujunut hyvin. Kohtauksia ja pätkiä sieltä täältä. Kunnon lukusuunnitelmia ei vielä kuitenkaan ole. Ne tulevat ajankohtaisiin vasta myöhemmin. Aikaa ei kuitenkaan silti ole hukattavaksi, jos aion aloittaa marraskuun alussa.

Luulen, että tulen suosimaan keskivertoani lyhyempiä lukuja. Että tyyli ei hengästyttäisi. Ne kohdat olkoon kohokohtia.

Kaikkea ei tarvitse tällä kertaa suunnitella perinpohjaisesti. Voin improvisoida tavanomaista enemmän.

Vaihdan blogin kuvauksen Sanoihin vastaavaksi ensi kuun ajaksi, jolloin se on pääprojektini. Sydäri odottaa kiltisti vuoroaan, aikaansa koittavaksi.

Ainakin suunnitelmat sen kohdalla ovat kunnossa, jotta pääsen lastenkirjan makuun helposti viimeistään Sanojen jälkeen.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Ne sanat

Ensimmäinen uusi luku on kirjoitettu Stepsin romaaniversioon. Nyt liuskoja on noin viisikymmentä. Tähtään sadan liuskan paikkeille, ja sitten on aika jatkaa taas Sydäriä, koska pitää suunnitella uusia lukuja Stepsiin.

Saa nähdä. Ehkä en pääse Sydärin kimppuun vielä pariin kuukauteen.

Aloitan marraskuussa taas vale-nanon. Tarkoitus olisi aloittaa lyhyehkö, realistinen nuortenromaanikässäri. Suunnitelmat ovat ihan alkuvaiheessa. Vain proosaa vihkossa, hieman.

Kyseisessä kässärissä proosa ja kieli ylipäätään on suuressa roolissa.

Tarkoitus olisi saada projekti mahdollisimman pitkälle, ehkä myös valmiiksi, sen kuun aikana.

Työnimenä blogissa kulkee Ne sanat.




tiistai 19. syyskuuta 2017

Uudet askeleeni

Suunnitelmat elävät ja kuolevat kirjoittamisen taistelukentällä.

Olen pyöritellyt jo jonkin aikaa mielessäni jatkoa Stepsille. Tarinan pääkohdat ovat muodostuneet päässäni jo aika pitkälle, ja jotta voisin joskus kirjoittaa tämän tarinan, pitää ensin kirjoittaa Steps uudestaan.

Pystyn pelastamaan joitakin lukuja ja kohtauksia alkuperäisestä pienoisromaanista. Nykyinen visio on romaani. Ei se täysin sama, jota suunnittelin viime vuonna, mutta viimeisin.

Tarina ei viimeksi täysin toiminut. Veikkaisin sen johtuvan pienoisromaanin rakenteesta. Aloitin jo työskentelyn, joka yhdistää raakatekstin, editoinnin ja suunnittelun.

Tämä tarkoittaa, että 2,5 jää myöhemmäksi. Se on ihan hyvä, sillä tarvitsen enemmän suunnitteluaikaa.

Sydäriin tämä ei vaikuta. Se on silti tämänhetkinen pääprojekti, jonka paikan Steps ottaa lähitulevaisuudessa.