Tein perus nanot, eli vaihdoin projektia kesken kaiken. Onneksi kirjoitan silti pienoisromaania. Haluan syventää Morsiamen miljöötä, teemoja, ja erästä hahmoa. Näin siten parhaaksi kirjoittaa siitä romaanin. Tarkoitukseni Nanon aikana oli ja on kirjoittaa pienoisromaani, joten viime päivityksessä mainitsemani projekti saapui oikeaan saumaan.
Työnimenä on täällä sekä tiedostossa My Steps!. Nimestään huolimatta se on kirjoitettu suomeksi. Nuorten scifiä. Postinjakajia, robotteja ja moottoripyöriä.
Sanatavoitteeni on jälleen 20 000, ja jos kässäri ylittää tuon, niin kaikki on vain plussaa. Tällä hetkellä takana on yksi kirjoitussessio ja noin 650 sanaa. Huomisesta lähtien tavoitteeni on 1000 sanaa päivässä valmistumiseen asti.
Eli tällainen muutos.
Työstössä aikuisten korkeakirjallinen scifikäsikirjoitus olemisesta. Sekä nuorten fantasiatarina muutoksista ja toiveista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Morsian. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. marraskuuta 2015
sunnuntai 1. marraskuuta 2015
Aloitus ja tulevaisuus
Morsiamessa on nyt sanoja koossa noin 1100. Aloitin yhden aikoihin yöllä ja kirjoitin suunnilleen 600 sanaa ja iltapäivällä 500. Olen suht koht hidas kirjoittaja ja saankin usein vain 500 sanaa tunnissa. Korvaan hitauteni kirjoittamalla vähintään kaksi kertaa päivässä. Useamminkin jos jaksan.
Olen edennyt hitaammin kuin yleensä. Johtuu varmaan siitä, että haluan tekstin soljuvan eteenpäin sulavammin kuin kevään versiossa, josta sain valmiiksi vain ensimmäisen luvun. Luulisin onnistuvani tällä kertaa.
Kehittelin päässäni hieman jo seuraavaa pienoisromaaniprojektiani, jonka kirjoitan näillä näkymin huhtikuun campissa. Scifiä sekin, mitäpäs muutakaan. Sillä välin keskityn 9E:n valmiiksi saamiseen. Koko projekti on ollut jäissä nyt hetken aikaa ja pysyykin niin ainakin tämän kuukauden loppuvaiheisiin asti. Kiitos kuuluu Morsiamelle.
Tuntuu että nämä nanot sopisivat minulle juuri tähän tarkoitukseen, pienoisromaanien kirjoittamiseen. Kerta niitä on vaikea saada julkaistua verrattuna romaaneihin (asia jonka olen saanut kantapään kautta kokea toistamiseen) kirjoitan niitä silloin tällöin nanoissa ja toivon parasta.
Aina kannattaa toivoa! Eikö?

Tunnisteet:
9E,
Morsian,
Nanowrimo,
Pienoisromaani,
Scifi
lauantai 31. lokakuuta 2015
Hengessä mukana
Osallistun sitten Nanon talkoohenkeen projektilla Morsian. "Huijaan" hieman ja kirjoitan pienoisromaanin (jälleen kerran...). Kyseessä on taas nuorille suunnattua scifiä, mitäpäs muutakaan.
Oma nanoiluni koostuu pelkästään parin vuoden takaisesta campista, jonka huikeaksi tavoitteeksi annoin itselleni 10 000 sanaa.
Epäonnistuin!
Nyt tavoite on valmis kässäri. Luulisin tarinan menevän 20 000 sanan tienoille. Koko höskä on muovautunut päässäni jo hetkisen ja nyt olisi viimein tekojen aika. Tähtään neljään tai viiteen lukuun.
9E on siksi aikaa pienellä jäähyllä. En ole kirjoittanut oikeastaan mitään vähään aikaan, jos ei pieniä suunnitelman palasia eräästä aikuisten scifiprojektista Scriveneriin lasketa. Visioni 9E:ä on aika selvä, mutta saatan pistää loppukohtaukset uusiksi. Tosin pidän alkuperäisestä, henkilökohtaisemmasta, lopusta.
Päivittelen blogia nyt lähes joka päivä Nanon ajan. Tulee jännä kuukausi.

Tilaa:
Kommentit (Atom)