maanantai 29. tammikuuta 2018

Pienen pientä edistymistä projekteissa

Stepsin romaaniversiossa on noin 25 000 sanaa nyt, viikon päätteeksi ehkä 30 000 (toivottavasti). Kyllä kässäri menee ainakin 200 liuskaan asti, luulisin. Varmaan hieman yli.

Otin Olla-projektin takaisin työstöön. Suunnittelen lukuja ja kirjoitan niitä aina, kun saan valmista. Toinen luku menossa, toisella näkökulmahahmolla kolmesta. Tämä oli siis aikuisten scifiä, realistisemmalla, ehkä korkeakirjallisemmalla otteella (mistä minä mitään korkeakirjallisuudesta tietäisin...). Joka tapauksessa, yhteiskunnallisemmalla otteella mennään. Mielestäni tärkeä ja ajankohtainen aihe, vaikka enhän minä voi tietää, onko tällaisella mitään mahdollisuuksia julkaisuun.

Älä pysähdy on yhtä lukua vailla kymmentä suunniteltua lukua. Eli yhdekän lukua. Tai kahdeksan, jos jaettua ensimmäistä lukua ei lasketa.  Pian puolet kasassa tarinallisesti.

Olen miettinyt jo sitä seuraavaa nuortenromaaniksi taipuvaa ideaa. En sitten tiedä. Ottaisiko esimerkiksi 2,5:n suunnitelmahiatukselta pois, vai ehkä Haaveiden maailman? Baby Dance on kanssa vaihtoehto, niin kuin eräs mainitsematon projekti.

Novelliakin pitäisi jatkaa. Saatan ehkä lähettää jotain Novaan tänä vuonna. Viimeksi ei onnistanut sitten yhtään.

Otin Wordin takaisin käyttöön Scrivenerin lisäksi. OneNote on myös kätevä suunnitelmia varten. En tarvitse enää Evernote tilausta, kun saan nuo kaksi yhdellä hinnalla.

Toivottavasti olisi se 30 000 sanaa, eli noin 150 liuskaa, kasassa viikon loputtua. Kirjoittaminen on ollut huomattavan hidasta viime aikoina.

Sanoin kai Twitterin puolella jotain uudesta toiminnallisemmasta projektista. Ei siitä mitään tullut. Ei ainakaan vielä.

Ehkä joskus myöhemmin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti