keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Tyylitanssi

Baby Dancen suunnitelmat ovat edenneet hyvin hitaasti. Kamppailin monta päivää lukujen järjestyksen kanssa, kunnes sain tänään kerralla sen loppuun mitä oli jäljellä.

Kaksikymmentäkahdeksan lukua jaettuna kuuteen "osaan". Viisi lukua per näkökulmahahmo, ja vielä kaksi kliimaksilukua ja lopetus. Näkökulmat poukkoilevat edestakaisin ja jokainen on kerrottu ensimmäisessä persoonassa, menneessä aikamuodossa.

Eli yhteensä kuusi erilaista (toivottavasti!) ääntä tarinassa.

Tämä kummallinen scifistinen, maagisen realistinen käsikirjoitus on viides käsikirjoitukseni ja toinen romaanikäsikirjoitus. Siis vain nuorten puolen mukaan laskettaessa. Samalla Dance on kunnianhimoisin kässärini tähän mennessä.

Tykkään kikkailla erilaisilla rakenteilla, kielellä ja tarinalla. Ennen vanhaan en kauheasti poikennut tavoistani (kolmas persoona, mennyt aikamuoto, monta näkökulmahahmoa), mutta Mafian erikoisemman kerrontatavan myötä olen yrittänyt räväköittää suunnittelu ja kirjoittamisprojektia aina jollakin tavalla.

Steps on tähän taas poikkeus. Se on kerrottu tavanomaisempaan tapaani. Se ehkä vaikutti sen vaikeuksiin, kerta olen jo tottunut tyylini muutoksiin. Tarinallisesti se on kyllä minua vieläkin, jos ei muussa sitten.

Seuraavaksi pitää suunnitella loput luvut. Olen jo melkein puolessa välissä. Sitten alkaa itse raakatekstin työstäminen. Ensi viikon lopulla Steps lähtee lukuun, varmaankin. Saa nähdä mitä siitä seuraa.

Toivottavasti noin 9000 sanaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti