lauantai 4. kesäkuuta 2016

Liebster Award: Strike Back!

Satsu muisti minua Liebster Award -tunnustuksella. Kysymykset liittyvät pääsääntöisesti kirjoittamiseen ja ovat, pitää myöntää, todella hyvin laadittuja. Ennen kuin tämä menee hersyävän mainostamisen puoleen, säännöt.


1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (ylläoleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemasi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

En jaa eteenpäin, koska siinä vaiheessa, kun nämä kolahtavat virtuaalisesta postiluukustani sisälle, ovat ne jo kiertäneet lähes kaikki muut blogit (kohtuu uuden ja pienen blogin vaikutukset).

Joten jatketaan!

1. Kirjoitatko pätkissä vai monta tuntia putkeen?

Vaihtelee aika pitkälti kunnon mukaan. Yleensä sessioni ovat noin tunnin pituisia. Joskus puolikin riittää, joskus menee kahteen tuntiin. Kerran kokeilin kirjoittaa yön putkeen (noin neljä tuntia). Pitäydyn yleensä perus tunnissa (noin 500-600 sanaa).

2. Onko jotain aihetta, josta kirjoitat aina - ihan tietoisestikin?

Ei varsinaisesti. Esimerkiksi Mafiassa tärkeimpiä teemoja ova perhe ja ystävyys, mutta itse ainakin löydän sieltä myös muita teemoja/aiheita, joista en varmanakaan tule aina kirjoittamaan. Minulla kuitenkin on aiheita ja teemoja, joita haluan myös käsitellä käsikirjoituksessa. Jos jotain pitäisi tässä Mafiasta paljastaa, niin voisi sanoa, että tuonpuoleisella ja rasismilla on tärkeä rooli koko maailmanrakennuksessa.

3. Näetkö kohtauksen tapahtumat selkeästi mielessäsi jo ennen kuin alat kirjoittamaan ko. kohtausta, vai etenetkö ns. mututuntumalla?

Yleensä näen. Olen hyvin suunnittelevainen kirjoittaja, mutta joskus saatan vain heittää joitakin kohtauksia, tai esimerkiksi dialogia mukaan lennosta.

4. Mikä on suhteesi fiktioon ja fiktiivisiin hahmoihin mitä tulee heidän olevaisuuteensa? Ovatko he olemassa rinnakkaistodellisuudessa, vai pelkkää fiktiota?

Periaatteesahan he voisivat olla olemassa, mutta on vastattava kylläkin, että pelkkää fiktiota, pääni tuotoksia. Ehkä ihan hyvä niin. Maailmassa on tarpeeksi jo nuoresta iästä lähtien kaiken kokeneita.

5. Kirjoitatko vain fiktiota? Harrastatko kirjoittamista nykyään aktiivisesti?

Pääsääntöisesti. Fiktio se tiellä pitää. Yritän kirjoittaa joka päivä, tai edes useita kertoja viikossa. Vähän pakollistakin, jos haluaa tästä ammatin. Muihin ei ole mahdollisuuksia.

6. Mitä luet?

Yleensä spefiä, mutta aina välillä yritä lukea mukavuusalueeni ulkopuolelta. Tällä hetkellä on ties kuinka monta kirjaa kesken. Esimerkkinä ääripäistä ovat Maresi ja Baccano!

7. Lainaatko tietoisesti muista kirjoista, elokuvista, näytelmistä tai televisiosarjoista?

Onhan minulla vaikutteeni, mutta yleensä en. Tarinaideoita kylläkin on, joissa käsiteltäisiin tiettyjä, jo olemassaolevia, tarinoita uudesta näkökulmasta. En ole varma pääsenkö näiden tarinoiden kimppuun lähiaikoina, jos koskaan.

8. Liittyykö kirjoittaminen päivätyöhösi?

Muhahahahahaha!

Ei pätkääkään.

9. Onko mielestäsi väliä sillä, millä välineellä/ohjelmalla kirjoitat?

Ensimmäisessä versiossa ei. Editointi tosin on helpompaa tiedostoon. Itse kirjoitan Scrivener/Atlantis -kombolla.

10. Vaikuttaako vuodenaika tuottoisuuteesi?

Ei. Pidän kesästä, mutta se ei näy kirjoittamisessani.

11. Lempikertojamuotosi (lukiessasi ja/tai kirjoittaessasi)? Miksi juuri se?

Olen kaikkiruokainen tässä asiassa. Kirjoitan tosin yleensä kolmannessa persoonassa. Poikkeuksia löytyy. Mafia on esimerkiksi sekä ensimmäisestä- että kolmannesta persoonasta. Riippuu miten sen ottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti