perjantai 8. joulukuuta 2017

Älä pysähdy edes silloinkaan, kun projektit pysähtyvät

Tässä kuumeillessa olen pohtinut jättää lähes kaikki projektit kesken, eri syistä kylläkin.

Sydärin syy on selvä. Uusi visioni tarinasta ei sovi vanhaan, eikä lähes mitään voi käsikirjoituksesta pelastaa uuteen. Tämä ei kuitenkaan ole maailmanloppu, sillä uskon, että uusi versio joskus tulevaisuudessa olisi juuri sellainen, kuin tarinan alunperin olin ajatellutkin. Myös tarinan pituus kasvaa.

Olla on hiatuksella. Kirjoitan sittenkin Saippuakuplia-kässärin ensiksi, koska suunnitelmat ovat pidemmällä sieltä osin. Olla vaatii sittenkin suunnitelmat tematiikan osalta.

Stepsin suunnitelmat ovat lähes valmiit, joten kyseisestä kässäristä tulee päätoiminen projektini. Kun ne valmistuvat, pystyn kirjoittamaan seuraavat vaadittavat 100-200 liuskaa. En tiedä, kuinka pitkä projektista tulee, mutta luulisin sen pysyvän jossain 200-250 liuskan paikkeilla. Alkuperäinen suunnitelma oli 300 liuskaa, mutta se saattaa olla liian yläkanttiin.

Stepsin romaaniversion jälkeinen lanuprojekti on lyöty lukkoon kanssa. Scifiä, jälleen kerran. Tällä kertaa nykyajassa. Projektin työnimi on Älä pysähdy.

Lähetin myös Loton vielä yhteen kustantamoon. Saa nähdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti